Dunder

Johdanto

Ennen kuin Dunder Casino avasi ovensa nettikasinokansan aina vain kasvavalle joukolle vuoden 2016 helmikuussa, oli tämä pelihuone ennättänyt herättää kolikkopeleistä innostuneiden pelaajien mielenkiinnon jo etukäteen. Kahden ruotsalaisen kasinoammattilaisen perustamaa Dunder Casinoa oltiinkin avajaisten alkaessa ehditty odottaa hartaasti. Sen pyhänä tavoitteena oli tarjota nettikasinoväelle parempi pelipaikka kuin mihin se oli tottunut kankeita pelisivustoja, monimutkaisia käyttöehtoja ja hitaita maksuja tarjoavien palvelualustojen keskellä. Vaikka sivusto on iässään poikanen ja valamiehistön lopullista arviota vielä odotetaan, näyttäisi ensikosketus Dunder Casinoon todistavan, että kunnianhimoiset tavoitteet on saavutettu. Dunderilla pääosassa on pelaaminen, jonka perimmäinen tarkoitus on olla helppoa ja hauskaa. Sivusto toimii mobiilisti ja pöytäkoneilla, ja sillä on kasinovoitot veroista vapauttava EU-lisenssi.

Täysin suomen kielellä pohjoisen kolikkopelikansaa palveleva Dunder Casino on tehnyt pelaamisesta monella tapaa helppoa. Se tarjoaa aloittamisen edistämiseksi erinomaisia etuja, mutta on pitänyt huolen myös siitä, että vanhat pelaajat viihtyvät varmasti. Tarjolla on mittavasti rakastetuimpia kasinopelejä, kuten blackjack, baccarat ja ruletti, joista on valittavissa niin klassiset versiot kuin modernit variaatiot. Eikä pelaajan tarvitse Dunderilla tyytyä vain slottien selättämiseen, vaan valikoimasta löytyy myös seitsemän erilaista videopokeria, mukaan lukien All American Poker, Deuces Wild sekä Tens or Better. Dunder Casinolla on mahdollista nauttia myös live-pelien hurmasta korttipöydissä, joissa live-jakajina toimivat Evolution Gamingin ammattilaiskrupieerit, ja heidän johdatuksellaan voi pelaaja antautua esimerkiksi Live Casinolle Hold’emin vietäväksi.

Pelivalikoima

Digitaalista rahapelaamista harrastavien ja vielä vasta harkitsevienkin mieltä askarruttaa usein se, kuinka monta peliä kasinoiden ja pelihuoneiden valikoimat sisältävät. Tarkoittaahan kasinolle kirjautuminen usein aina jonkinasteista rahallista ja ajallista sitoutumista varsinkin, jos bonusetuihin liittyy kierrätysvaatimuksia. Tästä syystä olisi kovin vaivaannuttavaa, jos kasinolta loppuisi pelattava kesken. Dunder Casinolla tämä huoli on kuitenkin aiheeton, sillä sen pelivalikoiman kutsuminen kattavaksi on oikeastaan vähättelyä. Sivustolta pelaaja voi valita ajanvietteensä yli tuhannen kasinopelin laadukkaasta ja monipuolisesta valikoimasta, joista yli 500 toimii moitteettomasti mobiilissa. Kasinopelien toimittajiksi Dunder on valikoinut vain johtavia valmistajia, kuten NetEntin, Microgamingin ja Play’n GOn, mutta myös pienemmät yhtiöt, kuten Thunderkick, ovat hyvin edustettuina.

Asiakastuki

Tiukkaan kilpaillulla nettikasinoalalla todelliset valtit ovat kullan arvoisia, kun kasinot kamppailevat uusista asiakkaista ja pyrkivät lisäämään vanhojen pelaamista. Yleisin taktiikka on luonnollisesti kasvattaa omaa pelitarjontaa ja pitää äläkkää sen ylivertaisesta monipuolisuudesta. Tämä on tietysti tärkeä elementti, mutta kuten jokainen nettikasinoita edes pinnallisesti harrastanut tietää, koostuu onnistunut kasinokokemus muustakin kuin pelaamisesta ja voittamisesta. Usein vaille ansaitsemaansa huomiota jäävä tosiasia on, että asiantuntevaa ja ystävällistä asiakaspalvelua on vaikea korvata laajimmallakaan pelitarjonnalla. Dunder Casinolla asiakaspalvelu on pyritty toteuttamaan modernin asiakaskunnan tarpeita tapaillen. Live-chat-toimintoa käyttämällä asiakaspalveluun saa yhteyden vuoden jokaisena päivänä kello 12:sta aina keskiyöhön. Chatin kautta palvelua saa suomeksi, kuten myös sähköpostia lähettämällä.

Turvallisuus ja rahasiirrot

Asiakaspalvelun ohella nettikasinoiden toimintaan liittyy myös toinen oleellinen seikka, joka usein jää vaille ansaitsemaansa huomiota, nimittäin turvallisuus. Pelaaminen on tietysti niin vauhdikasta hupia, että sitä harrastaessa ei mielellään ajattele sellaista juttua kuin turvallisuus. Mutta koska kaikki nykyiset palveluntarjoajat toimivat enemmän tai vähemmän pilvessä, osaa tilanteen tasalla oleva kasinopelaaja arvostaa sitä, että asia kunnossa. Dunder on huomioinut kasinokansan tietoturvaa koskevat huolet salaamalla koko sivustonsa ja sillä tapahtuvat transaktiot SSL-sertifioidulla salauksella. Tämä turvaa pelaajien tiedot.

Rahansiirroissa Dunder luottaa alan vahvimpiin toimijoihin, ja pelaajan on helppo tehdä sekä talletuksia että nostoja luottokorttien, kuten Visan ja Mastercardin, kuin myös tilisiirtojen avulla, mutta nopeimmat ajat kotiutuksille saa erityisesti digilompakkoja, kuten Skrilliä ja Netelleriä, käyttämällä.

Hyvät puolet

Talletusbonukset ovat se areena, jossa nettikasinot erotellaan toisistaan. Dunder Casino on selvästi tiedostanut, että kasinot elävät uusista pelaajista, sillä se pitää huolen siitä, että sen tarjoamat aloitusbonukset ovat todella kiinnostavia. Dunderin aloitusbonus sisältää peräti 200 ilmaista kierrosta, joista ensimmäiset 20 pelaaja saa käyttöönsä heti tilin avaamisen jälkeen. Ilmaiskierrokset ovat erinomainen tapa päästä sinuiksi kasinon kanssa ja opetella sen toiminnallisuudet. Loput 180 kierrosta jaetaan 20 ilmaiskierroksen erissä seuraavien yhdeksän päivän ajan. Tämä taktiikka saa pelaajan hauskasti viihtymään kasinolla pidempään. Myös Dunderin talletusbonukset ovat anteliaita. Ensimmäisestä talletuksesta Dunder antaa pelaajalle 200 % talletusbonuksen, minkä jälkeen toinen talletuskerta tuottaa 50 % aina 150 euroon asti ja kolmaskin jopa 25 % 400 euroon asti.

Huonot puolet

Vaikka Dunder Casinon tavoite eli pelaamisen helpottaminen, toteutuu erinomaisesti kasinon notkeassa ja vaivattomassa käyttöliittymässä, on sen muissa omintakeisissa toimintamalleissa havaittavissa tiettyjä ristiriitaisuuksia tähän julkilausumaan nähden. Uusille pelaajille luvattu aloitusbonus on kyllä avokätinen ja houkutteleva, mutta 200 ilmaiskierroksen rajaaminen pelkkään Starburstiin saattaa tuntua höynäytykseltä, jos tämä legendaarinen peli ei ole pelaajan henkilökohtainen suosikki. Kritiikkiä on saanut osakseen myös ilmaiskierrosten annostelu, minkä pelaajat saattavat kokea rajoittavana holhoamisena. Dunder Casinon asiakaspalvelu on osaavaa ja asiantuntevaa, mutta lupaus suomenkielisestä asiakaspalvelusta toteutuu vain osittain. Kaikkein haastavimpiin huoliin ei juuri millään nettikasinolla saa apua vaihtamatta kieltä englanniksi, ja tässä suhteessa Dunder on kuten muutkin nettikasinot. Myös 20 euron minimitalletus on korkeahko.

Yhteenveto

Dunder Casino on joustava, niin mobiililaitteilla kuin pöytäkoneillakin toimiva nettikasino, joka on ilahduttanut kasinokansaa vasta vuoden 2016 helmikuusta alkaen, mutta on lyhyestä historiastaan huolimatta onnistunut haalimaan ympärilleen uskollisen joukon kolikkopelaamisesta pitäviä. Tähän on tietysti syynä Dunderin helppokäyttöisyys, mutta myös sen tarjoamat erinomaiset aloitusbonukset ja etuudet. Uudet pelaajat voivat sivustolle kirjautumalla ansaita jopa 200 ilmaista kierrosta ja yhteensä 600 euroa ilmaista pelirahaa.

Kuten nykyaikaisen nettikasinon kuuluukin, on Dunder Casino ottanut käytettävyyden lisäksi huomioon niin pelivalikoiman laadun ja määrän kuin myös nopeat rahasiirrot. Dunder Casinon valikoimiin kuuluu yli 1000 erilaista kasinopeliä arvostetuimmilta ja pidetyimmiltä pelivalmistajilta, ja voittojen kotiutus onnistuu parhaimmillaan vain muutamissa minuuteissa. Jos pelaaminen on sinulle pääasia, valitse Dunder!